LED-tuotteemme sopivat mainiosti monenlaisiin toimitiloihin. Asiakkaitamme löytyy kaikkialta Suomesta yrityksistä, kunnista ja kaupungeista sekä muista julkishallinnon organisaatioista. Tavoitteenamme on olla Suomen suurin LED-sisävalaistusratkaisujen toimittaja.
Finnvera, Kajaani
Finnveran Kajaanin toimisto uudistettiin keväällä 2010 ja samassa yhteydessä valaistuksessa siirryttiin käyttämään Valtavalon LED-valoputkia ja M-Lightin LED-Pro -valaisimia, joissa on mukana myös epäsuoran valon komponentti. Käyttäjä voi sammuttaa erikseen alas tai ylös tulevan valon, joten valoa saadaan esim. pöydän pintaan tarvittaessa enemmänkin. Valon värilämpötilaksi valittiin raikas päivänvalonkaltainen. Siirtyminen Valtavalon LED-valoputkiin tehtiin kaikissa tiloissa samanaikaisesti..
|
Ojantakasen tila, Ylivieska
Tilalla siirryttiin kokeiluluontoisesti käyttämään Valtavalon LED-valoputkia lypsykarjanavetassa, kokeilulla haluttiin päästä pienentämään sähkölaskua pienemmän sähkönkulutuksen vuoksi. Myöskin pidempi käyttöikä luonnollisesti kiinnosti koska putkien vaihtaminen korkeissa tiloissa ei aina ole helppoa. Tilalla ilahduttiin myös myönteisesti lamppujen valonsävystä joka on päivänvalon kaltainen ja joista lehmät näyttävät pitävän. Kokeilun jälkeen navetassa päätettiin korvata loputkin loisteputket LED-valoputkilla.
|
Loimaan Seurakunta, Loimaa
Loimaan Seurakunnan kiinteistössä on ulkokatos, joka valaistiin energiansäästölampuilla. Nämä korvattiin talvipakkasella LED-lampuilla, jolloin tuotteet saatiin heti kovaan koetukseen. Kiinteistöpäällikkö Ari Lindell kertoo olevansa yllättynyt kuinka paljon 4 watin lampusta lähtee valoa ja kuinka lamput toimivat pakkasesta huolimatta. Paljon päällä olevissa lampuissa hankintahinta säästyy nopeasti takaisin.
|
Vehoniemen Laattamyymälä, Jyväskylä
Vehoniemen Laattamyymälä on keraamisten laattojen asiantuntija, joka on
toiminut keraamisten laattojen myyjänä ja maahantuojana jo vuodesta
1992. Valikoima kattaa tuhansia erilaisia laattoja, boordeja sekä
kuvalaattoja. Laattojen kaikki värisävyt saadaan parhaiten esille kun
myymälän valaistus vastaa luonnon valoa. "LED-valoputkien hyöty on ollut
parantuneessa valaistuksessa sekä pienemmässä sähkölaskussa." kertoo
yrityksen kehittämisestä vastaava Jani Mesiranta.
|
Siikajoen kunta
Noin 6000 asukkaan Siikajoen kunta Pohjois-Pohjanmaalta suhtautuu LED-tekniikkaan ennakkoluulottomasti ja vaihtoi alkuvuodesta 2009 useisiin tiloihin LED-valoputkia loisteputkien tilalle. "LED-valoputket ovat palaneet reilun vuoden esimerkiksi koululuokissa. Ainuttakaan LED-valopukea ei ole rikkoutunut, eikä LED-valosta ole huomauttamista. Kaiken lisäksi sähköä säästyy merkittävästi, mikä on koko ajan entistä tärkeämpää kuntatalouden kannalta.", Jorma Laava Siikajoen teknisen toimen työnjohtaja kertoo käyttökokemuksista.
|
Rautavaaran kunta
Rautavaara on noin 2000 asukkaan kunta Pohjois-Savosta. Rautavaaran kunta ei nähnyt mitään syytä hidastella LED-tekniikan käyttöönotossa ja vaihtoi kaikkien koulujen ja monitoimihallin loisteputket Valtavalon LED-valoputkiin. Valtavalo ja Rautavaaran kunta ovat myös mukana VTT:n koordinoimassa ENEFIR -hankkeessa, jossa kehitetään työkaluja kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamiseksi.
|
Mynämäen kunta
Mynämäki on 8000 asukkaan kunta Turun talousalueella. Kunta on mukana
Suomen ympäristökeskuksen hiilineutraali kunta hankkeessa. Hankkeen
tarkoituksena on luoda kunnille työkaluja ja toimintamalleja
ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi sekä edistää ilmastomyönteisen
teknologian käyttöönottoa. Valtavalo on auttanut kunnan tavoitteita
toimittamalla LED-lamppuja kunnan kiinteistöihin. "Lamppujen antama valo
on hyvä ja energiankulutus on pieni." Summaa kunnan tekninen johtaja
Timo Oja.
|
Hakafood Oy, Valkeakoski
Hakafood Oy on yksityinen pakaste ja tuoreiden leivonnaisten valmistaja Valkeakoskella. Liiketoimintana on esimerkiksi 200 000 kpl valmiskakun toimittaminen valtakunnallisesti. Yritys korvasi loisteputket LED-valoputkilla kylmäsäilytyksessä syksyn 2009 aikana.
"Käyttöönottaessamme Valtavalon LED-valoputket, saamme energiasäästöjen ohessa kunnossapidon vaihtovälikustannukset alenemaan ja pystymme keskittymään varsinaiseen liiketoimintaamme", toteaa Hakafood Oy:n toimitusjohtaja Marko Lehojärvi.
|
Helsingin Energia, Helsinki
Helsingin Energian talotekniikkapalvelut on asentanut Valtavalon LED-valoputkia tiloihinsa. LED-valoputket on asennettu M-Lightin Suomessa varta vasten Valtavalon LED-valoputkille suunnitelemiin ja valmistamiin valaisimiin, jotta hyöty ja yhteensopivuus saataisiin maksimoitua. "Tarkoituksena on pysyä ajan hermolla mitä energiankulutukseen ja säästöihin tulee", Mikko Jalo Helsingin energialta kertoo.
|
Kuntoutuskeskus Kankaanpää, Kankaanpää
Kuntoutuskeskuksen 3,5 hehtaarin lattiapinta-alaan vaaditaan huomattava määrä valaistusta, joten valaistukseen kohdistuvat säästöt otetaan erittäin vakavasti. "Lähdimme aktiivisesti asiassa liikkeelle ja tilasimme Valtavalolta erän erilaisia putkia huollon omiin tiloihin.", kertoo kuntoutuskeskuksen huoltomestari Jaakko Ekqvist. Tarkoituksena on vaiheittain levittää LED-valoputket korvaamaan kaikki keskuksen loisteputket. "Päivänvalon kaltainen värisävy vaatii hetken totuttelua, mutta enää en vaihtaisi vanhoihin." toteaa Ekqvist.
|
OAMK Täydennyskoulutus, Oulu
OAMK Täydennyskoulutus osallistuu ilmastotalkoisiin säästämällä sähköä LED-valoputkilla. LED-valoputkilla on korvattu vanhat loisteputket osassa toimitiloista. "Käytävään ei pääse tulemaan luonnollista valoa juuri lainkaan, joten se on varsin luonteva paikka testata päivänvalon kaltaisella valolla varustettuja LED-valoputkia. Valoputkien välitön syttyminen ja välkkymättömyys ovat ensimmäisiä ja huomattavia positiivisia asioita.", kertoo täydennyskoulutusyksikön johtaja Erkki Komminaho.
|
Kaleva Oy, Oulu
Pohjois-Suomen suurin meda-alan yritys Kaleva Oy säästää sähköä uuden valotekniikan edelläkävijänä. Kaleva on vireä, tulevaisuuteen suuntautunut ja kasvava yhtiö, joka on mukana kehittämässä alansa uusimpia tuotteita ja palveluja. Yhtiön palveluksessa on runsaat 450 ihmistä ja sen liikevaihto on lähes 60 miljoonaa euroa. Valtavalon LED-valoputkia on asennettu tiloihin kevään ja kesän 2009 aikana.
|
Lähettipalvelu Laakkonen Oy, Oulu
Kansainvälisen logistiikkayhtiö UPS:n jakelusta Oulun seudulla vastaava Lähettipalvelu Laakkonen Oy on saanut kesän korvalla halliinsa tuoreet Valtavalon LED-valoputket. "Kun palasin lomilta, en edes ensin huomannut valojen vaihtuneen. Muistan ihmetelleeni ainoastaan, kuinka nopeasti valot nyt syttyvät.", toiminnasta vastaava Tero Suorsa kertoo. "Nyt kun hallin vieressä olevan toimiston perinteisiä loisteputkia katsoo, näyttää ne oudon keltaisilta ja pitkä syttymisaika ihmetyttää.", Suorsa jatkaa.
|
Kasavuoren koulukeskus, Kauniainen
”Yksi pilottiluokista on pohjoisen puolella ja ikkunoiden edessä on metsää. Toinen on esittelyluokka ja testikäytävällä ei ole ikkunoita. Näissä tiloissa on omat haasteensa valon suhteen ja haluamme kokeilla miltä LED-valoputkien tuottama päivänvalonkaltainen valon väri tuntuu. Jatkosuunnitelmissa on vaihtaa kaikki perinteiset loisteputket uusiin LED-valoputkiin. Investointi maksaa itsensä takaisin muutamassa vuodessa tulevina säästöinä mm. sähkönkulutuksen pienentyessä”, kertoo rehtori Riitta Rekiranta. » Lue lisää tiedotteesta
|
Yrittäjyyden valmennuskeskus Intotalo, Kajaani
“Ystävällinen valo”, kiteyttää yrittäjyysvalmentaja Olli Leppänen. Intotalo on yrittäjyyden valmennuskeskus Kajaanissa, jonka tehtävänä on madaltaa yrittäjyyden kynnystä. Intotalon valmennuksen kautta on saanut alkunsa 58 yritystä. Intotalo haluaa omalla toiminnallaan näyttää esimerkkiä olemalla ympäristöystävällinen ja tukemalla kestävää kehitystä. Leppänen kertoo Valtavalon LED-valoputkien tekevän päivittäisestä toiminnasta viihtysämpää. “Ei sirise tai rasita silmiä - tämä valo on puhdasta”, ynnäilee Leppänen.
|