LED-valoputken valontuotto suhteessa kulutettuun sähköön, VTT-tutkimukset
Avainsanat: Tutkimus (Markku Laatikainen 22.8.2011)
Toukokuussa 2011 VTT:n tekemät LED-valoputkitutkimukset osoittavat LED-valoputkilla saavutettavan 2-3 kertaisen valaistusvoimakkuuden kulutettua sähköä kohden T8-loisteputkiin verrattuna. Valovirta kulutettua sähköä kohden (valotehokkuus, lm/W) on myös parempi kuin vastaavanmittaisissa loisteputkissa, mutta ero on tällä mittarilla mitattuna maltillisempi.
Valotehokkuus (lm /W) jättää huomioimatta erään LED-tekniikan merkittävän puolen, valon suunnattavuuden. Kun loisteputki säteilee valoaan joka puolelle, eli osan valostaan ylös kattoon ja sivuille, LED-valoputki säteilee valoa katonrajasta alaspäin, eli tilaan jossa valoa käytetään.
Valaisimesta riippuen voidaankin sanoa, että valoa (lux) valaistavaan pintaan voi tulla pienemmän valovirran (lm) omaavalla samanmittaisella LED-valoputkella, jopa 30% enemmän kuin loisteputkiverrokilla. Vastaavasti jos valaisimessa on hyvät ja loisteputken kannalta optimaaliset heijastimet, voi perinteinen loisteputki hyötyä valaisimen heijastavista ominaisuuksista siten, että sivuille ja ylös säteilevästä valostakin suuri osa palautuu huonetilaan ja siten hyödyksi. Tällöin pidemmän korren valaistusvoimakkuudessa voi viedä myös perinteinen loisteputki, vaikkakin sähkön säästö edelleen LED-valoputkilla on 50-70% tasolla.
Ei olekaan aina aivan yksinkertaista korvata perinteisiä valonlähteitä uusilla, koska tekniikka on erilaista ja yllätyksiä voi tulla niin hyvässä kuin pahassakin. Tästä syystä Valtavalon edustajat tulevat mielellään paikan päälle, mittaavat valaistustasot, antavat omat suosituksensa ja tarvittaessa myös valaistuslaskelmat riittävästä valaistuksesta.
- Lataa yhteenveto VTT:n tutkimustuloksista
|